Sivut

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kirjamessuista lyhyesti


Kivaa oli.


No, okei. Ehkei noin lyhyesti.

Viime viikonloppuna Helsingissä kirjamessuiltiin (ja muutamat muutkin messut menivät siinä sivussa). Minä pääsin paikan päälle lauantaina ja se oli ihan riittävästi. Ehdin päivän aikana

- haahuilla hyllyjen ja kirjapinojen välissä
- kuunnella paneelikeskustelun lukupiireistä ja kirjabloggaamisesta
- ostaa monta kirjaa, joista huomhuom. vain kolme (3!) itselleni 
- lounastaa muutaman kirjabloggaajan kanssa
- käydä kahvilla pressihuoneessa
- haahuilla lisää
- saada olkapään kipeäksi kirjojen kantamisesta (tiiliskiviä)
- kuulla Pasi Ilmari Jääskeläisen kertovan uutuuskirjastaan Sielut kulkevat sateessa
- saada Pasi Ilmari Jääskeläisen uutuuskirjan Sielut kulkevat sateessa omistuskirjoituksen kera
- tavata melko monta kirjabloggaajaa.

Kameraa en muistanut ottaa mukaan. Moni muu bloggaaja kuitenkin muisti ja heidän blogijutuistaan voi käydä tunnelmia katselemassa. Käy vaikkapa kurkkaamassa Elinan juttu, jonka lopussa on linkit moneen kirjamessupostaukseen.

Kotiin kannoin monta lastenkirjaa, joista osa on menossa lahjaksi. Siksi en niistä tässä nyt enempää kerro. Ehkä elvytän Leppislampun alla -blogini ja kerron löydöistäni siellä, kunhan kirjat on luettu. Itselleni ostin kolme kirjaa:

Johanna Sinisalon Enkelten verta,
Hilary Mantelin Susipalatsin
ja Graig Thopsonin Habibin.

Näiden lisäksi siis sain arvostelukappaleena Atenalta Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa.


Sitten vain ensi vuoden messuja odottelemaan!

2 kommenttia:

  1. Ostin myös Sinisalon kirjan ja sain Jääskeläisen - lukupinossa, uteliaana odottelen kimppuun pääsyä! PIJ on minulle kokonaan uusi tuttavuus, vähän jännittää. Muut ostokseni olivatkin lahjoja, joten sama täällä, niistä ei voi kertoa :-) No, en malta olla sanomatta, että yksi oli Antti Tuuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole vielä ehtinyt Jääskeläistä aloittaa. Olen häneltä kaksi kirjaa lukenut ja innolla odotan tätä uuttakin. Nyt vain tekee mieli lukea jotakin kevyempää tähän väliin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!