sunnuntai 19. elokuuta 2012

Herääminen


Vihreänkeltainen papukaija toisteli häkissään ovenpielessä yhä uudelleen ja uudelleen: "Menkää tiehenne! Menkää tiehenne! Lempo soikoon! Hyvä on!" Se osasi puhua hieman espanjaa ja myös kieltä, jota kukaan ei ymmärtänyt, paitsi ehkä satakieli, joka häkissään oven toisella seinustalla vihelteli raivostuttavan sinnikkäästi huilumaisia säveliään vienoon tuuleen. (Aloituskappale s. 17)

Toinen lukumaratonilla lukemani klassikko on Kate Chopinin vuonna 1899 ilmestynyt Herääminen. Se herätti oitis kohua, sillä sitä pidettiin moraalittomana ja lopulta unohdettiin. Teos löydettiin uudelleen 1960-luvulla, mistä lähtien sitä on pidetty naiskirjallisuuden klassikkona ja myös feministisen kirjallisuuden varhaisena edustajana, missä asemassa Chopin ei itse teostaan ehkä olisi nähnyt. Suomeksi Herääminen julkaistiin vasta muutama vuosi sitten, vuonna 2009.


Edna Pontellier on vaimo ja äiti. Hänen yhteiskunnallinen asemansa on erittäin hyvä ja hän on aina käyttäytynyt tuon aseman mukaan. Eräs kesä kuitenkin muuttaa kaiken. Pontellierit matkustavat pois kaupungista ja tuon matkan aikana, pienessä lomayhteisössä Louisianan Grand Islella, Edna alkaa löytää naisen itsessään. Tähän asti hän on elänyt miehelleen kuuliaisena ja sangen tyytyväisenä elämäänsä. Ei hän ole intohimoisesti miestään rakastanut, mutta se ei kai liene tarpeenkaan, kuten tuolloin yleisesti ajateltiin.

Laiskoina lomapäivinä hän huomaa, ettei oikeastaan pidä äitiydestä. Tokihan hän lapsiaan rakastaa, mutta ei halua olla uhrautuva, vain lapsiaan varten elävä äiti. Hän haluaa olla oma itsensä, tulla määritellyksi itsensä, ei äitiyden kautta.

Lyhyesti sanottuna, rouva Pontellier ei ollut äiti-ihminen. Äiti-ihmiset näyttivät olevan enemmistönä sinä kesänä Grand Islella. Heidät oli helppo tunnistaa lepattamassa ympäriinsä levitetyin, suojelevin siivin, kun mikä tahansa vaara, oikea tai kuviteltu, uhkasi heidän kallisarvoista jälkikasvuaan. He olivat naisia, jotka jumaloivat lapsiaan, palvoivat miehiään ja pitivät pyhänä etuoikeutenaan häivyttää itsensä olemattomiin yksilöinä ja kasvattaa suojelusenkelin siivet. (s. 28)

Lapset näyttivät hänestä vastustajilta, jotka olivat voittaneet hänet, jotka olivat kukistaneet hänet ja yrittivät vetää hänen sielunsa elinikäiseen orjuuteen. (s. 198)

Leppeät pehmeät lämpimät yöt ovat omiaan herättämään intohimoa. Edna tunnistaa kaipuun, intohimon ja kosketuksen kaipuun sisällään, ihollaan, eikä se kohdistu omaan aviomieheen vaan lomasaarella oleskelevaan naimattomaan Robert Lebruniin. Tiukkojen käytösnormien vuoksi edes vihjailu ei ole sallittua, ja niinpä Edna kärsii samalla kun nauttii uudesta, vastaheränneestä minuudestaan ja seksuaalisuudestaan.

Herääminen on herkkä ja viipyilevä kuvaus Ednan muutoksesta, heräämisestä. Vaikka tunnistankin - ja tunnustan - teoksen kaunokirjalliset ansiot ja ymmärrän sen tärkeyden, en silti oikeastaan pidä kirjasta kovinkaan paljon. Minun on hyvin hankala asettua Ednan paikalle. En ihmettele, miksi hän kokee olevansa vanki, sillä hän ei ole itse valinnut elämäänsä. Silti minun on vaikea ymmärtää naista, äitiä, joka hylkää lapsensa. Edna ja hänen valintansa tuntuvat äärimmäisen itsekkäiltä, vaikken osaisi samaistua myöskään kirjassa mainitunlaiseen "äiti-ihmiseen".

Kirjan suomentanut Raija Larvala vertaa esipuheessaan Chopinia ja Canthia toisiinsa. Heissä ja heidän tuotannossaan on hänen mukaansa paljon samaa, mutta siinä missä Chopin on kiinnostunut ihmisluonteesta, tuo Canth mukaan myös sosiaalisen aspektin, yhteiskunnan. Canthin teokset ovat paljon kurjempia. Se tietysti johtuu siitä, että hän kuvaa köyhintä kansanosaa Chopinin keskittyessä yläluokkaisen elämän kuvailuun. Canthin teokset ovat myös vahvoja, tunnelmaltaan voimakkaita. Täytyy myöntää, että saatan vetää kotiin päin, mutta Canthin tapa kertoa tuntuu minusta omemmalta, vaikuttavammalta. Niin, ehkä en vain osaa samaistua amerikkalaisen yläluokan elämään palvelijoineen ja illanviettoineen. Eikä tainnut osata Ednakaan. Sen verran meillä on yhteistä.

Kirja on siis ansiokas, muttei aivan minun makuuni. Liisa, Maria ja Suketus ovat saaneet teoksesta irti enemmän kuin minä.


Chopin, Kate: Herääminen (Faros-kustannus 2009)
Englanninkielinen alkuteos: The Awakening (1899)
Suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Raija Larvala 

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että tämä kirja saa lisää blogisavuja! En minäkään oikein Ednaan samastunut, siis monet tunteet ja toiveet ymmärrän, mutta juuri tuo äidinvaistojen puuttuminen ja lasten hylkääminen on sellaista, mitä ei vain voi ymmärtää. Samasta syystä en pysty ymmärtämään Ibsenin Noraakaan, siinä kuitenkin Noran ratkaisua perustellaan uskottavammin. Mutta kieli ja tunnelmien luominen on Chopinilla hallussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kirja näkyvyyttä ansaitseekin. On tosiaan totta, etten minä varsinaisesti pitänyt kirjasta ihan hirveästi, mutta se ei silti tarkoita, etteikö se olisi taitavasti kirjoitettu. Tämän pitäisi ehdottomasti olla klassikkolistalla siellä Canthin vieressä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!