torstai 2. helmikuuta 2012

Minäminäminä ja tämä paisti

 
Nostin sianpaistin pöydälle. Ulkoa kuului jo toisen kerran kova kimeä kiljunta. Menin ikkunalle ja painoin nenäni aivan kiinni lasiin, mutta kun mitään uhkaavaa ei näkynyt - näkyi vain pihamme tiestä erottavaa pensasaitaa - aloin alusta. Hyvä herra Fidler, kuten foorumista "Sianpaisti" voitte huomata, olen tullut siihen tulokseen että täydellisen sianpaistin määritelmää tarvitaan kipeästi. Seurasi monivaiheinen selostus, ehdotan ensi hätään seuraavaa. Olin lukenut reseptin monta kertaa läpi. Olin kulkenut sen kanssa eilen supermarketin käytävillä ja löytänyt kaiken muun paitsi juurisellerin. Reseptiin liittyi kuva, ja ripustin sen malliksi maustekaapin oveen. Täydellinen sianpaisti.



Satu Taskisen esikoisromaanin Täydellinen paisti (joka muuten voitti HS:n  kirjallisuuspalkinnon) alkua lukee epäuskoisesti: Oikeastiko tässä kirjassa kerrotaan nimensä mukaisesti vain sianpaistin kokkaamisesta? Kirjan päähenkilö, minäkertoja, Taru on Wienissä asuva suomalainen, joka aikoo valmistaa - ja valmistaakin - pyhäinpäivän ateriaksi miehensä perheelle sianpaistia itävaltalaisittain. Siitä kirja kertoo, mutta myös paljon muusta.

Aloitin lukemisen kuitenkin aiheen kapeudesta huolimatta melko innoissani. Jostain syystä pidän paljon minämuotoisesta tekstistä, vaikka kertojan luotettavuutta onkin tällöin syytä epäillä. Niin nytkin. Romaanin kerronta on minämuotoisuuden lisäksi myös suurimmaksi osaksi tajunnanvirtaa. Välillä on hankala tietää, tapahtuvatko asiat oikeasti vai vain Tarun ajatuksissa. Alussa ajattelin ihmismielen toimivan mielenkiintoisesti: Mikä asia tuokaan seuraavan asian mieleen. Loppua kohti lukuinto hiipui. Kirja on melko pitkä ja Taru osoittautuu todella tasapainottomaksi ihmiseksi. Toden ja Tarun päänsisäisen raja on vielä vaikeampi hahmottaa. Taruun on hyvin hankala samaistua ja sama pätee mielestäni myös muihin romaanin henkilöihin. Jokainen heistä on jollakin tavalla vastenmielinen. Tarun mies, Itävaltalainen, Franz ei pidä Tarun puolia perhettään "vastaan" eikä ymmärrä, miksi Taru haluaa nähdä niin paljon vaivaa aterian onnistumiseksi. Itävaltalaisen äiti, Frau Mutti, ei pidä Tarusta ja osoittaa, ettei tämä ole kyllin hyvä hänen pojalleen. Itävaltalaisen sisko, Marie-Luisa on laiska, masentunut ja saamaton. Marie-Luisan tytär, Elisabeth on ajattelematon, itsekeskeinen pimu, Tarun ja Franzin naapuri, Frau Berger, taas omituinen vanha höppänä. Tosin kaikki esitetään Tarun näkökulmasta, miten hän asiat näkee. Ja hän on todella hyvin epäluotettava kertoja.

Tavallaan kuitenkin pidin kirjasta. Minämuotoisuuden lisäksi tajunnanvirtatekniikka upposi minuun. Se tuntui jotenkin tuoreelta, sillä tällaista kerrontaa ei ole tullut vastaani pitkään aikaan. Myös kieli, lauseiden rytmi, niiden rakenne tukivat tajunnanvirtamaisuutta. Romaani käsittelee ulkopuolisuutta, sillä onhan Taru ulkomaalainen. Franzin äiti ei anna unohtaa sitä eikä tavallaan Taru itsekään. Hän vertaa Itävaltaa koko ajan Suomeen ja haluaa itsepintaisesti pitää kiinni suomalaisista ajatuksistaan. Toisaalta hän haluaa tulla hyväksytyksi, mistä kertoo täydellisen paistin tavoittelu ja Franzin sukulaisten hyysääminen.

Täydellinen paisti kartuttaa pisteitä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdissa - jee!

Taskinen, Satu: Täydellinen paisti (Teos 2011)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!